





Tiedotteet
Hyvä metsästysseuramme jäsen
-
Jäsenmaksut:
Vuoden 2023 jäsenmaksu on 55 €. Ennen 31.3.2023 maksavat saavat alennusta kympin ja maksu on 45€. Alennus on voimassa vain edellä määritellyn ajan. Myöhemmin maksaneiden jäsenyys tulee voimaan vain maksamalla tuo 55€. Suositeltavaa on maksaa heti, sillä seura tarvitsee rahaa ja jäsen säästää ajoissa maksamalla 10€.
Pankkitiedot: Ristijärven Osuuspankki FI6357605150304796. Muuta erillistä jäsenmaksulaskua ei tule vaan jokainen maksaa jäsenmaksun tämän tiedon perusteella.
Päätettiin jatkaa vapaaehtoista toimintavelvoitemaksua (talkoomaksu), koska vain osa jäsenistä käy talkoissa. Henkilö, joka ei ehdi tai halua käydä talkoissa voi vapaaehtoisesti suorittaa 10 euron talkoomaksun/päivä.
Liittymismaksu on edelleen 100 euroa maanomistajajäseneltä ja 180 euroa maattomalla liittyjällä. Hirviporukkaan liittymismaksua ei erikseen ole perusjäsenyyden lisäksi eli metsälle pääsee myös koejäsen ja nuorisojäsen. Lihaosuudelle pääsyyn vaaditaan normaalin liittymismaksun ja jäsenmaksun suorittaminen. Yli 70-vuotiaat on vapautettu jäsenmaksusta. Samoin nuorille metsästäjille on edullisia jäsentarjouksia, joista voi kysellä puheenjohtajalta.
2. Hirvenmetsästys ja maksut:
Hirviluvan osoitusaluetta koskeva anomus on tehty Metsähallitukselle. Uudet paikkakuntalaiset metsästäjät voivat vielä ilmoittautua Pentti Härköselle. Ulkopaikkakuntalaiset eivät enää pääse tälle vuodelle jahtiin muutoin kuin Metsähallituksen päiväluvilla.
Hirviporukan vieraspaikkakuntalaisille suositus on, että maksa siis jäsenmaksu ja hirvimaksu (vieraspaikkakuntalaismaksu 2023 on 45€) samalla kertaa 31.3.2023 mennessä.
Ulkopaikkakuntalaiset: Kaikkien hirvilupaan ilmoittautuneiden tulee maksaa seuran tilille Metsähallituksen vieraspaikkakuntalaismaksu, joka oli viime vuonna 45 € viimeistään 31.3.2023 mennessä. Maksujen tulle olla em. päivänä seuran tilillä näkyvissä. Jos käytät muuta pankkia kuin Osuuspankki, huomioi pankkien välillä tapahtuva muutaman päivän viive. Em. päivänä tiliotteella näkyvät henkilöt ilmoitetaan lopulliseen hirvilupaan. Anomishetkellä maksaneet lasketaan myöskin ampujina hyödyksemme hirvilupia myönnettäessä.
3. Jäsenrekisteri
Jäsenrekisterin pitäminen ajan tasalla edellyttää, että jäsenet ilmoittavat omat yhteystietonsa (erityisesti sähköposti) seuralle. Näin seuran posti löytää paremmin perille. Ilmoitathan muuttuneet tietosi:
Sähköpostilla: hiisijarvenmetsastysseura@gmail.com
Puhelimitse: 040 648 3383 (Pentti Härkönen)
4. Tulevan jahtikauden toimintaa
Majatalkoot, jossa kunnostetaan Hiisipirtin ja lahtivajan ympäristöä ja tehdään polttopuita. Talkoita pidetään myös yhdessä kyläyhdistyksen kanssa tarvittaessa. Erillisen varastorakennuksen viimeistelyä. Neuvotellaan myös mahdollisesta lisämaan ostamisesta metsästysmajan vierestä.
5. Seuramme vuosikokous pidettiin 25.2.2023.
Seuramme puheenjohtajaksi valittiin Pentti Härkönen.
Erovuoroisista johtokunnan jäsenistä valittiin uudelleen Vesa Härkönen, Tapio Härkönen ja Timo Haataja.
Muina johtokunnan jäseninä jatkavat Konsta Toivonen, Risto Härkönen ja Eemi Härkönen.
Hirvenmetsästyksen johtajaksi sekä seuran edustajaksi yhteisluvan kokouksiin valittiin Pentti Härkönen. Varalla Konsta Toivonen.
Sihteerinä jatkaa Mikko Saari.
6. Muut tapahtumat
Kesän muista tapahtumista ilmoitetaan seuran kotisivulla lähempänä.
7. Seuramme kotisivut
Hiisijärven metsästysseuran kotisivut ovat osoitteessa https://www.hiisijarvenmetsastysseura.com. Kotisivuilta on nähtävissä mm. yhteystiedot, tilinumerot, maksujen suuruus yms.
Kotisivuilta löytyy kuvia ja tiedotteita seuran toiminnasta.
8. Muuta
Nuolukiviä on tilataan. Kivet (40 kpl) nahkavajalle ja ne ovat noudettavissa maaliskuun aikana, tiedotetaan erikseen hirviporukalle kun kivet ovat noudettavissa. Kivet jaetaan tasaisesti koko metsästysalueelle. Jokaiselle hirviporukan jäsenelle on yksi kivi nahkavajassa. Kuittaus nahkavajassa olevaan listaan minne maastoon kivi viedään. Ne kivet, jotka ovat hakematta nahkavajalla vielä seuran kesätalkoiden yhteydessä, voi viedä kuka tahansa metsään ko. talkoiden jälkeen.
Riistapeltojen tekemiseen ei tänä vuonna hankita tarvikkeita.
Majan ja saunan käyttö omaan tarkoitukseen on ilmaista.
Hirvenmetsästyksen aloitus tapahtuu tämänhetkisen tiedon mukaan lokakuun ensimmäisen viikonlopun lauantaina 7.10.2023.
Maanomistajien päivä järjestetään sunnuntaina 15.10.2023 klo. 12.00 alkaen. Tiedottakaa seuran jäsenet maanomistajien päivästä tutuille maanomistajille hyvissä ajoin myös ”puskaradion” kautta.
Hyvää kevään odotusta toivottaa Hiisijärven Metsästysseura ry.
Seuran kesäkokous pidettiin sunnuntaina 12.8.2023
Päätettiin noudattaa yleisiä maa- ja metsätalousministeriön ohjeita metsästysajoista. Seura ei aseta erikseen omia rajoituksia metsästykseen.







Vierasluvat
Vieraslupien hinnat pienriistalle vuonna 2023 ovat:
15 e / päivä
50 e / viikko
100 e kausilupa
Pelkkä jäniksen kausilupa maksaa 50 e
Seuran jäsenen tulee olla vieraansa mukana tai muutoin valvoa vieraansa liikkumista
seuran alueella.
Lupa tulee maksaa suoraan netissä ja pitää maksukuitti mukana jahdissa.
Viitekohtaan kirjoitetaan kuka metsästää, milloin ja kenen seuran jäsenen vieraana henkilöt ovat. Esimerkiksi Matti Metsästäjä 1.9.-7.9.2017 Pekka Puupään vieraana.
Maksu seuran tilille (FI6357605150304796), mutta asiasta on sovittava puhelimitse em. henkilöiden kanssa ennen metsästystä.
Seuran yksityismaat pienriistalle löytyvät omariista palvelusta. Kartta-alueen tunnus: B32VMTJ7XQ
Jäseneksi
Seuramme jäseneksi voi hakea oheisella lomakkeella. Toimita täytetty lomake seuramme puheenjohtajalle.
Hakemus aukeaa alla olevasta kuvakkeesta.